Mitähän siitä syntyy, kun kaksi kokenutta sisävesien veneilijää ja yksi vannoutunut merenkävijä lähtevät muutamaksi päiväksi Saimaalle? Katsotaan.
Nousemme 14-metriseen teräsveneeseen – rungoltaan Northsteel – Joensuun Jokisatamassa. Päivä paistaa, tuulee aika lailla. Kahden viikon risteilyn ensimmäiselle neljän päivän legille lähtijöiden keski-ikä on hieman päälle 70. Kokemusta on jaettavaksi asti, ketteryys voi näyttäytyä kehityskohteena.
Joensuun edustalla on Pielisjokisuiston takia pitkälle matala Pyhäselkä, jonka keskivaiheille johtaa lännen suuntaan viitoitettu väylä. Sitten keskellä aavaa voimme kääntyä lounaaseen. Vähitellen vesilläolon tunnelma saa vallan, eikä vähiten siksi, että sivuaallokko alkaa keinuttaa mukavasti. Sisävesien järvenkäynti on merenkäyntiin verrattuna lyhyttä ja terävää, mutta kyytiä saa sopivissa oloissa niiltäkin.
Ylitämme muutamassa tunnissa kaksi isoa selkävettä ja kiinnitämme Rääkkylän vierasvenesatamaan Paksuniemeen. Nimestään huolimatta seutu on Värttinä-yhtyeen ja Kihaus-festivaalin ansiosta tunnettu laadukkaasta soivasta kansanmusiikista.
Nälkä ja jano lähtevät satamaravintolassa. Läpällä toteamme: ”Kolme päätoimittajaa terassilla”. Itse kirkonkylälle emme mene, koska sinne on matkaa pari kilometriä, ja haluamme vielä eteenpäin suojaan ennustettujen ukkosten alta.
Jatkamme kauniisti hämärtyvässä illassa Savonrannalle, jonka vieraslaituri tarjoaa mukavat palvelut kohtuukorvauksella. Tuuli on tyyntynyt ja antanut tilaa liki 30-asteiselle trooppiselle tunnelmalle.
Satama on keskellä viehättävää kylää, johon tutustumme seuraavana aamuna. Kipparin suhteilla saamme vip-kierroksen paloasemalla, joten pääsemme oikotietä tutustumaan pitäjän arkeen. Luksusta.
Kapeita väyliä ja hiljentyneitä selkiä
Jatkamme kohti Oravia, joka on kaupunkien ja Saimaan Gibraltariksi ristityn Puumalan ohella yksi Saimaan vesistön keskeisistä satamapaikoista.
Merenkulkijamme haluaa ja pääsee ruoriin. Hän hämmästelee välillä kapeiden ja mutkittelevien reittien hyvää viitoitusta. Reimareita ja linjamerkkejä riittää varsinkin, kun matkavauhti on maltilliset 7 solmua. Heinäkuun lopulla sesonki alkaa valitettavasti hiipua, joten väisteltäviä kulkijoita on harvassa.
Naapurin sotaisuus on käytännössä sulkenut Saimaan kanavan. Syväväylillä aiemmin sangen vilkas kaupallinen liikenne on parin Saimaalle jääneen rahtarin, hinaajien ja satunnaisen matkustajalaivan varassa.
Raakapuu tosin ui Saimaalla vilkkaammin kuin pitkään aikaan. Enimmäkseen proomuissa, mutta välillä perinteisinä lauttoinakin, joihin veneilijän on syytä suhtautua ennakoivan kunnioittavasti. Ei kannata päätyä sisäkurviin litistymään rannan ja kilometrinkin pituisen lautan väliin.
Saavumme Oraviin hyvissä ajoin, mutta luovumme ajatuksesta poiketa parin tunnin päähän Haukivedelle Linnansaaren kansallispuistoon. Näemme nimittäin Oravin sillan ja salmen tuolla puolen Haukivedellä pelkkiä vihaisia vaahtopäitä. Siis – lähinnä miehistön – huoltotauko Oravin veneilykeskuksessa.
Seuraavan aamuna suuntaamme kohti pohjoista. Heinäveden reitti on syystä maineeltaan yksi sisävesien kauneimmista ja mielenkiintoisimmista. On haastavaa navigointia, sulkuja puistoineen, toinen toistaan kiehtovampia maisemia ja kulttuuriakin. Odotuksen kohde niillekin, joille kerta on kaikkea muuta kuin ensimmäinen.
Jos viittaränni on tuntematon käsite, täältä sellainen löytyy. Kohta Oravista irrottauduttua väylä kapenee tuskin aluksen levyiseksi. Ja kun matkassa on mutkiakin, viittoja on molemmin puolin muutamien metrien välein. Ruorihenkilö hankkii diplomin, jos onnistuu ajamaan kolauttamatta niistä yhtäkään.
Sulut koettelevat ruorimiestä
Sitten meno rauhoittuu vaihteleviksi savolaisiksi järvimaisemiksi, kunnes edessä on ensimmäinen reitin neljästä sulusta. Ensikertalaista taitaa hieman jännittää, mutta kaukovalvottu automaattinen sulutus sujuu verkkaan. Operaatio on aikaa opetella, joten seuraavat sulutukset sujuvat kuin ennen tehneeltä. Sulkuun sisään ja rukkaskäsin tai puoshaalla sulun sivulla roikkuvista köysistä kiinni niin, etteivät vesivirrat pahemmin heittele. Sitten odotellaan, että setä Arkhimedes pitää huolta lopusta.
Ylitämme vielä nimensä veroisen Kermajärven ja jäämme yöksi Karvion leirintäalueen laituriin. Saamme puhelimitse luvan kiinnittyä pyhimyksen paikalle, koska Valamon luostarin Sergei-alus ei ole liikkeellä. Jatkamme läppää: ”Neljä pyhimystä laiturissa”. Lähikaupasta täydennysostoksia ja veneen sauna lämpiämään.
Seuraavana aamuna Karvion sulun odotuslaiturista vettä veneeseen ja sulusta sujuvasti eteenpäin. Pidämme silmällä vauhdikkaasti kasvavia ukkospilviä.
Mieli tekisi poiketa Varistaipaleen ja Taivallahden sulkuja ylös Juojärvelle ja maistelemaan Valamon luostarin… tunnelmia. Mutta aika ei riitä.
Aava Suvasvesi on aina yhtä vaikuttava. Järven kahdesta selkävedestä toinen on aikoinaan avaruusromun, siis meteorin, louhima. Reitti ylittää sisävesien kolmanneksi syvimmän kohdan. Kun alla on noin 90 metriä vettä, tapana on pysähtyä harjoittamaan selkäuintia.
Poiketen vain Vehmersalmen satamaravintolassa lounaalla seilaamme liki viivasuoraa reittiä kohti luodetta ja juuri sopivasti eli noin viisitoista minuuttia ennen ukkosen puhkeamista kiinnitymme Iivarinsaloon. Tukevassa laiturissa kelpaa viettää viimeistä yhteistä iltaa tällä legillä. Salamat terästävät tunnelmaa.
Nyt olemme retkisatamassa. Yksin. Saimaan vesistö jakautuu kahtia siten, että Savonlinnan eteläpuolella on siellä täällä isollekin veneelle sopivia luonnonsatamia. Savonlinnan yläpuolella sellaiset ovat harvassa.
Loppumatka Kuopioon – ja merenkulkijan tuomio
Seuraavana aamuna jäljellä on enää noin tunnin siirtyminen Kuopion vierasvenesatamaan. Merenkulkija jättää aluksen.
Niin. Mitähän siitä syntyy, kun kaksi sisävesiveneilyn veteraania ja yksi vannoutunut merenkävijä lähtevät muutamaksi päiväksi Saimaalle?
Merenkulkija saa vastata: ”No hyväähän siitä syntyi. Haastavaa navigointia, sulkuja puistoineen, toinen toistaan kiehtovampia maisemia ja kulttuuriakin, kuten puosumme Hannu edellä kirjoittaa. Lisänä hyvin merkityt ”pujotteluradat”, saunomiset paatilla, leppeät uimavedet, parhaat jutut ja keskustelut… Ensi kesän reissusta jo sovittu”.
Etäisyyksiä meripeninkulmina noin suunnilleen: Joensuu–Savonranta 36. Savonranta–Oravi 20. Oravi–Heinävesi 32. Heinävesi–Kuopio 40. Lähde: www.savonsolmu.fi
Vene: 14-metrinen teräsvene – rungoltaan Northsteel.
Miehistö: sisävesiveneilyn veteraanit kippari Pekka Koivunen ja puosu Hannu Ollikainen sekä ”järvenkuluntarkastaja” Esa Ilmolahti.
Teksti: Hannu Ollikainen