Humallahden Venekerhon ainaisjäsen Veijo Ailio muistelee monipuolista veneilytaivaltaan vuosikymmenten varrelta. Matkassa on kulkenut rinnalla vaimo Alli – tukena, tekijänä, päättäjänä ja välillä myös ruorissa:
”Kiinnostukseni veneilyyn heräsi useasta suunnasta. Setäni hankki 1960-luvun alkupuolella puurunkoisen uppoumaveneen, jonka kotisatama oli Kaisaniemenlahdella. Saimme serkkuni opastuksella kokeilla venettä. Eräänä aamuna suuntasimme sumuisessa säässä kohti Korkeasaaren pohjoisreunaa – ja eksyimme jo ennen saarta. Pysähdyimme ruoppaajan viereen odottamaan näkyvyyden paranemista. Palasimme hiljaisina, mutta monta kokemusta rikkaampina.
Myös vaimoni Allin opiskelutoveri Raila ja hänen miehensä Tomppa tutustuttivat meidät veneilyyn Sipoonjoen varrella. Lisäksi vaimoni sisaren Vienon mies Terho rakensi omaa venettään ja liittyi Taivallahden Venekerhon jäseneksi. Olin mukana rakennustöissä ja veneen kevät- ja syyshuolloissa. Vierailut Villingissä ja yhteiset retket lisäsivät kipinää oman veneen hankintaan. Yksi tärkeä sysäys tuli myös Santahaminasta, jonne Allin työkaverin puoliso kuljetti meitä veneellään. Meillä oli siellä teltta koko kesän, ja arki sai merellisen sävyn.
Ensimmäinen oma vene ja HVK
Pohdinnan jälkeen hankimme 1980-luvun alussa käytetyn 5,6-metrisen Finnsportin Evinrude 60 -perämoottorilla. Venepaikan löytäminen oli haastavaa: sen piti olla hyvien julkisten yhteyksien päässä ja liittymismaksujen kohtuullisia. Ratkaisuksi tuli liittyä Humallahden Venekerhoon – päätös, johon olemme olleet tyytyväisiä.
Halusin kehittää taitojani ja suoritin rannikko-, saaristo- ja avomeritutkinnot. Viimeisessä sijoituin kurssini parhaimmistoon ja sain kutsun avomerilaivureiden kerhoon, mutta oma veneilytapani kallistui enemmän luonnon tarkkailuun ja rauhalliseen retkeilyyn.
Vene vaihtui loppuvuonna 1992 lämmitettävään, hytilliseen SeaStar 700:aan.
Vaaratilanteita ja oppimista
Ensimmäisellä veneellämme seilasimme mm. Naantalin Musiikkijuhlille kuuntelemaan sellisti Arto Noraksen ja muiden esityksiä. Sinne ajettaessa onnettomuus oli lähellä. Nopeus oli tavanomainen eli 15–17 solmua, jolla vene nousi liukuun. Jossain Hangon ja Turun välillä päätin oikaista erään saaren itäpuolelta, kun reitti kulki länsipuolelta. Aurinko paistoi ihmiset rannalla heiluttivat käsiään! Äkkiä näin kauhukseni meressä kiviä. Ihmiset olivat heilutteluillaan yrittäneet varoittaneet meitä, mutta me hölmöt emme olleet ymmärtäneet. Hivuttauduimme pikku hiljaa viralliselle reitille.
Paluumatkan päätin ajella matkustaja-aluksen perässä – ei tarvitsisi miettiä suunnistusta! Alus kuitenkin yllättäen kääntyi kohti etelää, ja meidän piti kulkea kohti Turkua. Siinä taas kerran opettelimme kartanlukua ja nevigointitaitoja!
Ongelmia esiintyi myös Hangon läntisellä selällä Hankoa lähestyttäessä. Oli myrskyinen päivä, Alli ehdotti vaihtavansa mieluusti pois ohjaajan paikalta. Epähuomiossa olimme ajautumassa Hankoniemen pohjoispuolelle. Asia kuitenkin korjaantui.
Kaksi karilleajoakin mahtuu matkan varrelle: kerran Porkkalanniemen seudulla vanhan ja uuden merikartan ristiriita johti matalikolle, toisen kerran Suomenlinnan pohjoispuolella ajauduimme epähuomiossa liian lähelle rantaa, ja taas kolahti. Molemmista selvittiin ulkopuolisen avun turvin – ja taas opittiin.
Rakkaita retkikohteita
Usein suuntasimme Helsingin länsipuolelle Rysäkarin ja Kytön kautta kohti Hästötä. Stora Träskön lahdissa yövyimme monesti yhdessä sukulaisten kanssa. Myöhemmin tutuksi tuli Barösundin jokimainen uoma ja Älgsjön ulkoilualue saunoineen.
Itäisellä Suomenlahdella kävimme muun muassa Virolahdella rajavyöhykeluvalla. Paluumatkalla sateessa ajoimme harhaan ja lähestyimme huomaamattamme valtionrajaa – nopea kurssinmuutos pelasti tilanteen.
Majakkakohteista erityisesti Bengtskärin majakka teki vaikutuksen historiallisine tarinoineen. Utössa vierailimme usein, joskus myös uutena vuotena. Saaren karu historia ja haaksirikkoutuneet alukset pysäyttivät.
Muita mieleen jääneitä kohteita olivat Jussarö, Katajaluoto, Söderskär sekä Kotkan Meripäivät. Porvoon Kaunissaaressa vietimme kerran juhannuksen ja Inkoon väylällä ihailimme harvinaista lintuhavaintoa.
Turvallisuus ja periaatteet
Hankin veneeseen radiolaitteen ja suoritin vaaditun tutkinnon. Alli teki saman myöhemmin. Päätin jo nuorena, etten tartu veneen rattiin alkoholia nautittuani. Turvallisuus merellä on aina ollut meille ensisijainen arvo.
Jälkisanat
Luovuimme veneestä vuonna 2017. Olen yhä ainaisjäsenenä Humallahden Venekerhossa, ja kerhon pienoislippu on kunniapaikalla hyllyssä.
Monet paikannimet kätkevät taakseen lukemattomia kokemuksia, tunnelmia ja elämyksiä. Olemme Allin kanssa kiitollisia kaikesta siitä, mitä meri on meille antanut.
Teksti ja kuvat: Veijo Ailio
Veneemme SeaStar 700C.
Alli-vaimoni Hästö:ssä.