Tärkeää infoa HVK:n jäsenille!
Merkitkää muistiin: SYYSKOKOUS 29.11. klo 19-21
Kaikki mukaan syyskokoukseen!
Viimeisiä veneitä nostellaan talvisäilytyspaikoille. Jokainen on vastuussa veneensä turvallisesta telakoinnista. Kaikkien turvallisuus on kiinni siitä, että jokainen kerhon vene on vakuutettu myös talvitelakoinnin ajalta.
Talven kuukaudet on hyvä käyttää omaan koulutukseen, ota selvää mikä koulutus sopii sinulle Paven tarjonnasta:https: //pave.fi/
Kerhon avaimet ovat tulleet tiensä päähän, hallitus on valmistelemassa siirtymistä uuteen modernimpaan avainjärjestelmään. Sen hallinta siirtyy ensi vuoden aikana perustettavaan uuteen verkkopohjaiseen sovellukseen johon siirtyvät myös katsastus, venepaikat, kalustokopit ja vartiovuorot. Jokainen pääsee tätä kautta käsiksi omiin tietoihinsa ja varaamaan itselleen katsastuksen tai vartiovuoron reaaliaikaisesti.
Syyskokouksessa päätetään myös maksujen korotuksista. Sähkön hinta aiheuttaa myös kerhomme sähköverkon käyttäjille telakan alueella, laitureissa ja kerhon tiloissa nousupainetta. Sama koskee luonnollisesti Hästön maksuja.
Kerhomme hakee myös uutta sihteeriä hallituksen tueksi. Samoin Hästö kaipaa saareen emäntiä ja isäntiä pitämään huolta yhteisestä omaisuudestamme. Monissa kerhoissa nimetyt jäsenet ovat vuorotellen saaren isäntinä.
Kaikki ovat jäseneksi tullessaan ilmoittaneet halukkuutensa kerhon erilaisiin toimikuntiin. Nyt kukin voisi katsoa kerhon verkkosivuilta eri toimikuntia ja miettiä mihin voisin osallistua?! Ilmoita hallitukselle kiinnostuksestasi: hallitus@hooveekoo.fi
HVK:n 70 VUOTISJUHLAT 2023
Kerho viettää juhlia syksyllä 2023 ravintola Mestaritallissa!
Juhlien järjestelyyn tarvitsemme vapaaehtoisia, ilmoittau hallitukselle.
Oletko humoristi, muuten vaan huuliveikko tai muusikko. Tule mukaan juhlatoimikuntaan. Tunnetko hyvän bändin? Kerro siitä meille.
Lisää juhlista ensi kevään aikana.