Kalastus
Hästön ympäristössä on hyvät kalastusmahdollisuudet, joita myös käytetään aktiivisesti. Kerhon omistaman saarikiinteistön alueen lisäksi jäsenet voivat kalastaa n. 850 hehtaarin vesialueella, johon HVK on vuokrannut kalastusoikeuden Bergstadin kartanolta. Alue näkyy alla olevassa kartassa.
Tarvittavat luvat
Onkiminen ja pilkkiminen on maksutonta kaikille. Muusta kalastuksesta on 18-64-vuotiaiden maksettava valtion kalastonhoitomaksu, joka oikeuttaa yhden vavan ja vieheen käyttöön kaikilla vesialueilla, joilla ei ole muita rajoituksia.
HVK:n kalastuslupa oikeuttaa kalastamaan verkoilla ja katiskoilla sekä uistelemaan usealla vavalla. Vuokravesillä on rajoitettu määrä kalastusoikeuksia, joten siellä em. tavoilla kalastavan on HVK:n kalastusluvan lunastamisen lisäksi noudettava tuparakennuksesta prikka ja palautettava se kalastuksen päätteeksi kuittauksineen.
Ajantasaiset kalastukseen liittyvät tarkemmat ohjeet on syytä tarkistaa Säännöt-sivulta.
Kalastusvälineiden säilytys ja kalojen käsittely
Saareen rakennettiin kesällä 2013 verkkovaja, jossa kalastusvälineet voi säilyttää siististi merkittyinä.
Perkuupaikka on grillisaaren kärjessä, ja grillikatoksen vieressä on savustusuuni.
Saareen voi myös tuoda apuveneen kalastusta tai muuta käyttöä varten. Siihen tarvitaan erillinen lupa, jonka voi ostaa kerhon nettikaupasta. Käytännön opastusta ja tarkempia tietoja saa saari- ja kalastustoimikunnan jäseniltä.