Seitsemän meren kilpailu on ratkennut

Perinteisen Seitsemän meren kilpailun  voittajat ovat nyt selvillä. Viime veneilykaudella eniten meripeninkulmia (1805 mpk) kipparoi Pekka Lieppinen miehistöineen. Palkinnon vastaanottanut Ritva L. kertoi matkojen suuntautuneen Adrianmerelle ja Götan kanavalle. Venekunnan toisesta matkasta on julkaistu  matkakertomus  ”Lieppisten purjehdus Adrianmerellä .

Toiseksi eniten meripeninkulmia (1418 mpk) veneili Valto Rossin venekunta. Valto kertoi, että veneessä oltiin kaikkiaan 65 vuorokautta Viron vesillä, Saaristomerellä ja Itäisellä Suomenlahdella. Ja kalastamassakin käytiin.

Kolmanneksi kisassa sijoittui Mervi Kuula ja Jukka-Pekka Repo 948 meripeninkulmallaan. ”Veneessä oltiin 32 yötä, ja reitti kulki Saaristomeren kautta Ruotsiin ja takaisin kotiin Maarianhaminan kautta”, kertoi palkinnon vastaanottanut Mervi Kuula.

Tulokset julkistettiin HVK:n kevätkokouksen yhteydessä 9.4.2025. Palkinnot jakoi Klaus Salkola.

Kuvassa vasemmalta Valto Rossi, Mervi Kuula ja Ritva Lieppinen.