Uutisarkisto
Helaakosken kanssa on sovittu, että seuraavassa yhteisnostossa nostetaan sekä lauantaina, että sunnuntaina 13-14.10 klo 9-. Toivottavaa on että mahdollisimman moni nostaa lauantaina, ettei sunnuntaina mene koko päivää. Ilmoittautumislistat II-nostoon ovat kerhorakennuksen ilmoitustaululla. Erilliset listat lauantaille ja sunnuntaille.
Lauantain 29.9. veneennostoon ilmoittautuneille jäsenille on ilmoitettu nostoajat.
Syyssateiden jälkeen kotisataman laitureissa olevat pikkuveneet ovat täyttyneet vedestä ja uhkaavat upota, ellei niitä tyhjennetä säännöllisesti. Tehtävä kuuluu veneiden omistajille.
Pohjoisella telakointialueella olevat trailerit, joille ei talveksi ole tarkoitus telakoida veneitä, tulee viipymättä siirtää kerhorakennuksen puoleiselle alueelle. Nyt trailerit ovat telkoitavien veneiden tiellä.
Kaikki, jotka telakoivat veneensä kerhon alueella osallistuvat pukkitalkoisiin maanantaina 10.9. 2012 klo 17.30-. Telakointialueella valmistaudutaan nyt suunnitelmalliseen talvitelakointiin. Telakkamestari on tehnyt Telakointisuunnitelma 2012-2013, jonka tavoitteena on sujuvoittaa nostureiden työtä sekä vesillelaskuja keväällä 2013..
HVK:lla järjestetään torstaina 6.9. jäsenistön nyyttikestit torstaina 6.9. alkaen n. klo 19. Nyyttikestien lomassa seurataan Nelosen SM-ilotulituskilpailua, joka alkaa Rajasaaressa kello 21.00. Rajasaarentiellä on tiesulku, mutta vartijat päästävät kerholle HVK:n jäsenluettelossa mainittuja jäseniä perheineen. Kerhon P-tunnuksella varustetut autot voivat tarvittaessa … Lue lisää
Kerhon alueella sekä on viikonlopun 10.-12.8. aikana käynyt varkaita. Käykää tarkistamassa omat veneenne. Varkaiden vierailu ei välttämättä näy veneestä päällepäin. Ilmoittakaa havainnoistanne myös kerhon johtokunnalle johtokunta(ät)hooveekoo.fi
Tänä vuonna Köydet irti-tapahtumaan 11.8. pitää ilmoittautua ennakkoon, koska osana kisaa vieraillaan Puolustusvoimien hallinnassa olevaan Rönnskärin majakkasaareen. Köydet irti alkaa Hästöstä, jonne kokoonnutaan perjantai-iltana, josta lähtö lauantaina aamupäivällä. Kisa päättyy Hästöhön, jossa yhteinen illanvietto. Ilmoittautumiset viimeistään 25.7. osoitteeseen koydetirti@hooveekoo.fi Lisätietoja: … Lue lisää
Hannu Seppänen toimii saaren vt isäntänä purjehduskautena 2012. HVK:n johtokunta päätti asiasta 05.06 kokouksessa.
Kaikki, joiden veneet ovat olleet talviteloilla HVK:n alueella, osallistuvat telakkatalkoisiin maanantaina 4.6. alken klo 17.30. Telakkamestari ohjaa ja valvoo töitä.