Uutisarkisto

 

Flintuddenin yhteyslaituri tarkoitettu vain tilapäiseen käyttöön

Lähelle Humallahden Venekerhon jäsenten käytössä olevaa retkisaari Hästötä pääsee myös maanteitse. Mantereen puolella, Flintuddenin rannassa on pieni parkkialua, jossa on kolme HVK:lle osoitettua autopaikkaa ja yhteyslaituri, josta voi esim. noutaa vieraan tai perheenjäsenen. Tätä yhteyslaituria ei kuitenkaan saa käyttää veneen … Lue lisää

0
Tule mukaan HVK:n eskaaderille Tallinaan

Perinteinen HVK:n eskaadeeri Tallinaan järjestetään 6–9.6.2024. Tapahtuman johtajana toimii Henrik Westerholm. Ajatuksena ei ole kilpaileminen, vaan yhdessäolo ja viihtyminen. Samalla on mainio tilaisuus tutustua Tallinaan ja Piritan satamaan. Osallistua voi, toki säätiedotuksia seuraten, kaikilla kotisatamassamme olevilla veneillä. Rohkeasti mukaan – … Lue lisää

0
Traficom muistuttaa navigointitaitojen tärkeydestä GPS-häiriötilanteissa

Tekniset apuvälineet eivät korvaa veneilijän hyviä navigointitaitoja yllättävissä tilanteissa, kuten satelliittinavigoinnin häiriintyessä, korostaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tuoreessa tiedotteessaan. ”Radiohäiriötilanne Suomen maa- ja merialueilla on pääasiallisesti normaali ja veneilykauden voi aloittaa levollisin mielin. Veneillessä kohdattaviin mahdollisiin häiriötilanteisiin on aina kuitenkin … Lue lisää

0
Hästön retkisaari odottaa veneilijöitä ja talkoolaisia

Hästön retkisaari on hyvällä mallilla, kertoo saaren isäntä Pertti Norjos. Palvelujen kehittäminen jatkuu edelleen. Mm. satamalahteen on nyt lisätty uusia poijuja ja kesän kuluessa on tarkoitus rakentaa pieni klapikatos eteläpuolen grillikatoksen yhteyteen. Pohjoispuolen grillikatoksen katto tarkistetaan ja tehdään tarvittavat korjaukset. … Lue lisää

0
Veneilykesä avattiin lipunnostolla

Veneilykausi avattiin virallisesti HVK:n satamassa perinteisellä lipunnostolla. Tällä kertaa kaunis vappusää suosi tilaisuutta. Lyhyessä puheessaan kommodori Mikko Niini kertasi venekerhojen seuralipun historiaa. Ensimmäisen pursiseuralipun otti käyttöön NJK vuonna 1861. Yllättäen vuonna 1978 Suomen lippua koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa virallinen pursiseuralippu aiottiin … Lue lisää

0
Sääntömääräinen kevätkokous: talous edelleen vahva

Humallahden Venekerhon sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 24.4. Puhetta johti kommodori Mikko Niini. Kerhon jäsenmäärä oli vuoden 23 lopussa 588 henkilöä, joista kunniajäseniä 3 henkilöä, vuosijäseniä 302 henkilöä, ainaisjäseniä 220, puolisojäseniä 38 henkilöä, miehistöjäseniä 16 ja nuorisojäseniä 9 henkilöä. Keskustelua herätti jäsenmäärän … Lue lisää

0
Tutkimus: Veneilyturvallisuus on parantunut viime vuosina

Miten veneily on muuttunut Suomessa viime vuosina? Traficomin julkaiseman tuoreen tutkimuksen mukaan ainakin veneiden määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Kun vuonna 2016 Suomessa oli 1,2 miljoonaa venettä, nyt niitä on jo noin 1,7 miljoonaa. Veneilijät olisivat myös valmiita tiukentamaan vesiliikenteen promillerajaa … Lue lisää

0
Veneiden talvisäilytyspaikat vähenevät Helsingissä

Helsingistä poistuu valtava määrä veneiden talvisäilytyspaikkoja, uutisoi Hesari tänään. Rantoja on kaavoitettu muun muassa asumiskäyttöön. Tulevina vuosina talvisäilytyspaikat vähenevät edelleen, kun Koivusaarta aletaan rakentaa. Näiden paikkojen korvaamiseksi Helsinki on kaavoittamassa noin tuhat venepaikkaa omistamalleen aluelle Porvoon Tolkkisiin. Paikat olisivat käytettävissä … Lue lisää

0
Yhdistyksen kevätkokous 24.4 klo 19

Hyvä jäsen, Tervetuloa Humallahden venekerhon sääntömääräiseen kevätkoukseen keskiviikkona 24.4 klo 19.00 HVK:n kerhotalolle. Kokouksessa esitetään vuoden 2023 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille. Kokouskutsu ja -materiaali löytyvät HVK:n jäsensivuilta ajankohtaisista dokumenteista. Kevätkokouksen yhteydessä … Lue lisää

0
1 6 7 8 9 10 11 12 33